lauantai 17. joulukuuta 2011

No, elämä jatkuu

No niin, olen menettänyt toivoni sen suhteen, että Suomen Eduskunta olisi löytänyt jostain järjen äänen. Olen toisin siis kallistumassa siihen, että Suomi osallistuu EVM:ään siten, että menetämme yksimielisyytemme ainakin jollain tasolla. Viralliset lupaukset ovat tietenkin toisenlaisia, mutta uskon, että "perustuslakimieliset" ovat jo ajat sitten menettäneet pelin tämän asian suhteen. Maamme talous onkin kääntymässä yhä enemmän kohti EU:n syvempää mystistä piiriä, eikä sille voi mitään.

Viimeisimmän niitin saattoi asialle laittaa Vasemmistoliitto, jonka äänestäjät varmasti ovat mielissään näistä käänteistä:
Valtiovarainvaliokunnan jäsen Kari Uotila (vas.) pitää mahdollisena, että EVM-rahojen jakamisesta päätetään määräenemmistöllä.

Vasemmistoliitossa ei suhtauduta tiukan kielteisesti mahdollisuuteen, että pysyvän vakausmekanismin EVM:n päätöksiä tehtäisiin määräenemmistöllä.

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Kari Uotila painottaa kuitenkin, että "budjettivaltaa heikentäviä tai murentavia päätöksiä ei saa syntyä muuta kuin yksimielisyydellä".

Julkisuuteen on tullut tietoa, että EU-huippukokouksen linjaama määräenemmistöpäätöksiin oikeuttava hätätilamenettely koskisi käytännössä vain EVM:n resurssien jakamista. Sen sijaan päätökset EVM:n potin kasvattamisesta tehtäisiin jatkossakin yksimielisesti.
Mielenkiintoista tässä on se, että missä näin on kerrottu? Että jos potti kasvaa, niin se on yksimielinen päätös ja niin edelleen. Mutta joka tapauksessa on mukava nähdä Vasemmistoliiton olevan sitä mieltä, että jos Suomi antaa esimerkiksi 14 miljardin sitoutumuksen, niin sillä ei ole sitten mitään väliä, että sitä käytetään miten käytetään. Meidän rahaammehan se vain on. Mutta ehkä tämä on nyt sitä solidaarisuutta, jota Paavo Arhimäki haukkui, kun Katainen puhui siitä viime eduskuntavaalien tv-väittelyssä.

Vasemmistoliitto tarjoaa myös auttavaa kättä työssäkäyville ja menettää samalla otteensa ainakin hetkellisesti todellisuudesta, mikä on aina mukava nähdä:
Mitä tulee edessä oleviin sopeuttamistoimiin, vasemmistoliitto ei ole sen sijaan välttämättä valmis siihen, että puolet toimista tehdään veronkorotuksin ja puolet menoleikkauksin, kuten hallitusohjelmassa on sovittu.

Uotila sanoi puolueen ryhmäpuheenvuorossa liittyen talousarvion palautekeskusteluun eduskunnassa keskiviikkona, että "sopeuttamistarpeet pitää hoitaa ennen muuta verotuksen, ei uusien leikkausten kautta".

– Halusin viestittää, että meidän tahtomme on kuitenkin se, että veroratkaisuja pitäisi painottaa enemmän, sanoo Uotila.

... Vasemmistoliiton ryhmäpuheessa väläytettiin mahdollisuutta ottaa uudelleen tarkasteluun myös hallitusohjelman tavoite kääntää valtion velkasuhde laskuun vaalikauden loppuun mennessä.

– Myönnän, että se oli aika rohkea aprikointi, mutta jos koko Euroopan tai maailman talous romahtaa ja tulee pitkä taantuma, niin kyllä meidän pitää silloin peilata vaalikauden tavoitetta suhteessa ympäröivään maailmaan eikä hirttäytyä siihen, katsoo Uotila.
Tästä puheenvuorosta tulee mieleen aika montakin juttua, jotka oikeasti kaipaisivat jotain järkeviä perusteluja:

  1. Vasemmistoliitto on siis valmis tekemään toisin, mitä hallitusohjelmassa on sovittu? Tämä on vähintäänkin kummallista, sillä jos vasemmistoliitto on valmis tukemaan Kokoomusta EVM-asiassa, niin miksi ihmeessä he eivät ole muuten valmiit tukemaan Kokoomusta?
  2. Vasemmistoliitto on siis korottamaan veroja, eikä ole valmis leikkauksiin. Onkohan kukaan vasemmistoliitossa ymmärtänyt, että suomen työtä tekevä väestö on jo miltei verotettu hengiltä, eikä täältä löydy merkittävää verojen maksukykyä. Toisaalta julkinen sektori on kasvanut jättiläiseksi, josta on pakko joko leikata tai sitten alentaa kattavasti palkkoja. 
  3. On mukavaa huomata, että Vasemmistoliitto ei ole huolissaan velkaantumisesta. Velkasuhdetta ei tarvitse kääntää laskuun, koska...? *huoh*. Jos velkasuhde kääntyy nousuun, niin lainan hinta on kovempi ja siitä maksettavat korot ovat joka vuosi suurempia. Siinä on nopeasti oravanpyörä kasassa, mutta Vasemmistoliitossa ei tätä ilmeisesti pelätä.

Mutta mitä muuten Kreikalle kuuluu? Rahaa on tulossa ja rahaa on tullut miljardikaupalla mm. täältä Suomesta, joten voimmeko olettaa, että palopesäke on sammutettu ja palomuurit on saatu rakennettua? Taloussanomat valitettavasti uutisoi jotain ikävää:
Guardian siteeraa uutisessaan kreikkalaista aikakauslehteä Proto Themaa, jonka mukaan 500 000 kreikkalaista on siirtänyt rahojaan ulkomaille.

– Tämä on osa laman kuolemanspiraalia, jonka säästötoimet aloittivat. Ihmiset ymmärtävät tartunnan siirtyneen pankkeihin ja he ovat hyvin peloissaan talletustensa menettämisestä. Keskimäärin 4-5 miljardia euroa pääomaa poistuu pankkijärjestelmästä joka kuukausi, taloustieteen professori Theodore Pelagidis arvioi Piraeuksen yliopistolta.
Mitä luulette: selviääkö Kreikka tästä? ;)

Joka tapauksessa on selvää, ettei järjen äänellä ole mitään virkaa tälläisissä asioissa. Ihmisiä kuitenkin helpottanee se tieto, että elämä jatkuu ainakin jossain muodossa. Kävi miten kävi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puppulausegeneraattori vastaa maskikohuun

 Antti Vesala teki Uuden Suomen puheenvuoroon postauksen , jossa hän litteroi Krista Kiurun vastaukset niin sanottuun maski-kohuun. Luettuan...