perjantai 15. maaliskuuta 2019

Eduskuntavaalit 2019: Liberaalipuolue

Näyttää siltä, että vuosi 2019 on minulle poikkeusten vuosi, joten tällä kertaa bloggaukseni kohteena on Liberaalipuolue, joka on näyttävästi esiintynyt kärkikolmikossa omissa vaalikoneen testeissäni. Näin ollen nyt kirjoitan Liberaalipuolueen vaaliohjelmasta (vain vaaliohjelmasta huom!), jossa Vasemmistoliiton tapaan painotetaan kolmea kärkiteemaa.

Kärkiteemat

Elinkeinovapaus
  • Markkinatalous ja ihmisten välinen vapaa taloudellinen toimeliaisuus on paras tapa synnyttää hyvinvointia ja vähentää köyhyyttä. 
    • Minusta on hassua, että tälläinenkin yksinkertainen tosiasia täytyy nykyään sanoa ääneen. Luulen, että tässä on historian havinaa, sillä kun esimerkiksi googlettaa, löytyy hakukoneella ensimmäisiksi tuloksiksi sitä, että köyhyyttä vähennetään mm. toimeentulotuen korotuksilla, joka osoittaa sen, että yksilön vastuu itsestään tässä yhteiskunnassa on kokonaan unohtunut. Ihannoidusta yksilökeskeisyydestä ollaan päästy kohti lähes unohdettuja järjestelmiä, jossa yhteiskunta katsoo sen, mikä on yksilölle parasta.
  • Ihmisillä tulee olla vapaus harjoittaa valitsemaansa elinkeinoa
    • Eikö ihmisillä ainakin periatteen tasolla ole jo tämä vapaus? 
  • Ylilyönnit elinkeinovapautta rajoittavissa järjestelmissä on korjattava. Sääntelyä on kevennettävä.
    • Tässä asiassa Liberaalipuolue on myöskin oikeilla linjoilla, sillä on käsittämätöntä, että apteekkarit voivat itse päättää, että haluavatko he kollegoita "takapihalleen". Miettikää jos ruokakauppa voisi päättää, että tuleeko kilpailija viereiseen kiinteistöön? Veikkaan, että sitä ei hyvällä katsottaisi, joten miksi katsoisimme samalla hyvällä apteekkeja?
  • Verojärjestelmä on uudistettava yksinkertaisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi.
    • Tämä olisi kieltämättä tarpeen. Harmittavaa tässä on se, että Liberaalipuolue ei esittele keinoja uudistamiseen tai läpinäkyvyyteen (muuten kuin palkkakuitin osalta). Sitä myöten asia jää minulle vain vaalipuheeksi.
  • Verotuksen painopistettä on siirrettävä pois työnteon ja yrittämisen verotuksesta ja verot on kerättävä sieltä missä niiden kerääminen aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa
    • Olen ehdottomasti samaa mieltä, mutta silti joitain veroja on silti kerättävä. Tarkoittaako tämä sitä, että puolue kannattaa esimerkiksi ympäristöveroja? Mistä puolue ottaisi puuttuvan osuuden, jos työntekoa verotettaisiin vähemmän? Vai kannattaisiko se valtion menojen leikkauksia?
  • Valtion menot määräävät lopulta veroasteen
    • Näinhän se on ja pitäisi olla, mutta tuntuu, että nykyinen tappoveroaste ei välttämättä edes riitä. Rahan jakamista odottavia tahoja on edelleen aivan liikaa.
  • Valtion ei kuulu tavoitella mahdollisimman suuria verotuloja, vaan ylläpitää olosuhteita, joissa ihmiset voivat itse tavoitella tärkeäksi kokemiaan asioita.
    • Vapaus tuo vastuuta. Miksei yhteiskuntamme huomioi sitä?
  • Työehtojen paikallinen sopiminen tulee ulottaa järjestäytymättömiin yrityksiin henkilöstön ehdoilla, myös ilman ammattiliittoja.
    • En oikeasti ymmärrä, että miten olemme tilanteessa, jossa ammattiliittoon ei ole pakko kuulua, mutta et välttämättä voi sopia omista työehdoista? Mitä vapautta se on?
Perusturva
  •  Perusturvaan liittyvät päätökset on tehtävä nopeasti ja kevyellä byrokratialla.
    • Eihän tämä käy. Ketkä enää äänestäisivät tämän jälkeen vasemmalla olevia puolueita, kun valtion ja kuntien hallinnosta katoaisi tuhansia virkakyöstejä? Toisekseen, miten tähän voitaisiin päästä, kun yritystukien työryhmäkään ei löytänyt yhtään mitään vähennettävää?
  • Perusturvan osalta karensseista tulee luopua
    • Nyt kun istuin pohtimaan tätä asiaa, niin ehkä karensseista tosiaan pitäisi luopua. Ne tuntuvat osittain ihmisten kiusaamiselta.
  • Sosiaaliturvaa on yksinkertaistettava, ja korvamerkittyjen tukimuotojen määrää on vähennettävä
    • Tästä varmaan lähes jokainen puolue on samaa mieltä. Tukiviidakkoa olisi perattava rankalla kädellä ja koko systeemiä pitäisi yksinkertaistaa mahdollisimman paljon. Nyt järjestelmä on kuin limbo, jonka pyörteisiin yksilö voi kadota. Harmittavaa on, ettei puolue kerro, että mistä tukimuodoista voitaisiin luopua tai miten sosiaaliturvaa olisi yksinkertaistettava.
  • Työmarkkinoiden ulkopuolella olevista, kuten vammaisista ja työkyvyttömistä, on pidettävä huolta kaikissa tilanteissa
    • Onko tämä oikeasti erikseen mainittava? Eikö tämä ole jo itsestään selvää?
  • Sosiaaliturvauudistus ei saa heikentää työnteon kannustimia veroastetta nostamalla
    • Ei tietenkään; me oikeasti Suomessa tarvitsemme ihan jokaisen töihin vielä joku päivä.

Ympäristövastuu
  • Ydinvoima on hyvä keino hidastaa ilmastonmuutosta. 
    • Tämä on tosiasia, jos haluamme todella vähentää hiilidioksidin päästöjä. On muuten hyvin erikoista, että Vihreät taitavat edelleen vastustaa ydinvoimaa lähes epäloogisella vimmalla. On hyvä, että Liberaalipuolue ottaa tähän kantaa.
  • Ympäristöpolitiikan tulee perustua tutkittuun tietoon
    • Tietysti? Eikö tämäkin ole itsestään selvää?
  • Autoverosta ja ajoneuvoverosta on luovuttava. Verot on kerättävä jatkossa polttoaineiden haittaverotuksen kautta.
    • Hyvä: haittaverotuksen kautta kerätään jo nyt tehokkaasti rahaa valtiolle, mutta kysyisinkin, että mistä ihmeestä Liberaalipuolue ottaisi autoveron (tuotto valtiolle noin miljardi euroa) ja ajoneuvoveron (tuotto valtiolle 2017 yli 1,1 miljardia euroa!) korvaajan? Summa on todella iso ja puolueen olisi ehdottomasti kerrottava, että mistä rahat otettaisiin tilalle, koska puhutaan niin isoista rahoista.
  • Tehokkain tapa vähentää päästöjä on tuoda ne osaksi kaikkien hyödykkeiden hintoja
    • Eikö tämä pitäisi tuoda globaalisti, eikä paikallisesti? Muutenhan jengi tilaisi pää märkänä Kiinasta vielä enemmän tavaraa?

Ja mistä rahat lupauksiin?

Näyttää siltä, että osa rahoista olisi Liberaalipuolueen ohjelman perusteella luvassa yritystukien poistosta. Muuten "tulopuolta" puolue ei oikeastaan esittele muuten kuin byrokratian purkamisella. Lisäksi puolue esittelee todella hyviä huomioita veroasteen laskemisesta, työn verotuksen laskemisesta ja sääntelyn lopettamisesta (luen sen, että puolue kannattaa byrokratian karsimista).

Harmi vain, että verotulojen laskemisen jälkeen jonkun on maksettava kulut, jotka aina valtiolla olevat määrän x. Sitä myöten hyvältä vaikuttavat kärkiteemat vaikuttavat puoliksi täysiltä ja puoliksi tyhjiltä. On hyvä heittää kauniita ja hyviä ideoita ilmoille, mutta niiden rahoittamiseksi ja onnistumisen merkiksi tulisi esittää suunnitelma. Sitä ei esitellä, joten ehkä puolue ajattelee esimerkiksi perusturvan rahoittavan itse itsensä.

Leikkauslistalle Liberaalipuolue laittaisi siis todennäköisesti:
  • Yritystuet (plussaa valtiolle)
  • Työn verotuksen (miinusta valtiolle)
  • Yrittäjien verotuksen (miinusta)
  • Sääntelyn / byrokratian (plussaa)
  • Ympäristölle haitalliset yritystuet (plussaa)
  • Autoveron ja ajoneuvoveron (isoa miinusta)

Oma analyysini tästä kaikesta

En voi olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että Liberaalipuolue esittelee monta näkemystä, jotka voin itse allekirjoittaa oman pääni sisällä. Sisälläni kuitenkin asuu pieni realisti ja intohimoinen reaalimaailmassa asuja, joten en pysty mitenkään ymmärtämään sitä yhtälöä, että miten voisimme purkaa verotusta miljarditolkulla ja silti pärjätä valtiontalouden tasolla (vaikkakin byrokratiaa ja yritystukia purettaisiinkin) vähän niinkuin ennenkin? Koska en usko puolueen haluavan talouskasvun taittumista ja sitä myöten uskon, että puolue haluaa elintasomme nousevan, niin sitä myöten yhtälö alkaa muuttumaan lähelle tilaa, jossa en näe sen toteutumiselle ensi vaalikaudella mahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan Liberaalipuolueen vaaliohjelma on täynnä hyviä ajatuksia, jotka minä omassa vapaassa mielessäni leimaan vaalipuheiksi. En siksi, ettenkö olisi samaa mieltä, vaan siksi, ettei puolue halua (tai pysty?) realistisesti esittelemään esimerkiksi skenaariota, jossa auto- ja ajoneuvovero poistettaisiin. Mistä saisimme sitten "puuttuvan" kaksi (2) miljardia euroa? Kärkiteemat ovat myös avattu varsin lavealla kädellä lähes latteuksia heitellen, eikä puolue halua ottaa kantaa kaikkiin ihmisiä selvästi puhutteleviin asioihin. Jos Vasemmistoliittokin sanoo, että se haluaa nostaa pakolaiskiintiötä, niin miksei Liberaalipuolue voi sanoa lausetta tai kahta tästä asiasta?

Ja missä on sote? Se on kuitenkin kysymys, josta tullaan jokaisella vaaliteltalla puhumaan enemmän kuin tarpeeksi ennen vaaleja ja ennenkaikkea vaalien jälkeenkin. Puolueen täytyisi ottaa kantaa tähän tärkeään ja yli 10 vuotta velloneeseen aiheeseen, vaikkakin se voi olla eräänlainen kuoleman suudelma.

Jollain tasolla odotin Liberaalipuolueen vaaliohjelmalta enemmän. Ymmärrän sen, että keskimääräinen äänestäjä ei jaksa lukea edes kymmentä lausetta, mutta tälläiselle minunkaltaiselle höpönassulle olisi voinut vaaliohjelmassa runoilla enemmänkin. 

Lähteet

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Eduskuntavaalit 2019: Vasemmistoliitto

Ajattelin näin illan päätteeksi, että on aika kirjoittaa muutama teksti eri puolueiden vaaliohjelmista liittyen Eduskuntavaaleihin vuonna 2019. Yleensä olen kirjoittanut ajatuksiani ja huomioitani isojen puolueiden ohjelmista, mutta otetaan nyt tähän asetelmaan poikkeus ja kirjoitetaan aivan aluksi Vasemmistoliiton ohjelmasta (koko ohjelma täällä), jossa painotetaan kolmea pääaluetta.

Pääalueet:

  • Eriarvoisuus
    • Lupauksia:
      • Jokainen pääsee maksutta terveyskeskukseen viikossa
        • Minä kysyn tähän, että miten tähän voidaan päästä? Se on helppoa: lisäämällä menoja, jolloin mitä todennäköisimmin julkinen puoli tulee kaatamaan enemmän rahoja yksityiselle puolelle, jolloin hoitavaa henkilökuntaa saadaan tarpeeksi. On vaikea ajatella tilannetta, jossa yksityisellä puolella oleva lääkäri heittäytyisi julkiselle siihen paineeseen, jossa monet lääkärit todennäköisesti tälläkin hetkellä oleilevat.
      • Parantaa sosiaaliturvaa ja uudistaa sitä kohti perustuloa
        • Käytännössä sosiaaliturvan parantaminen tarkoittaa valtion- ja kuntien taloudelle lisää menoja. Tästä ei päästä mihinkään. Lisäksi perustulon kokeilu osoitti, että pitkäaikaistyöttömät eivät valitettavasti työllistyneet, joten sitä myöten koko perustulokokeilu epäonnistui. Vaaliohjelmassa Vasemmistoliitto lupaa ihmisille 800 euron perustuloa (ei tietenkään hyvätuloisille), jonka saisi tekemättä mitään (ellei sitten tietenkin ole töissä, eh eh...). Sosiaaliturvan parantaminen on toki myös ensi vaalikauden tärkeä aihe, mutta ennen sitä SOTE-uudistus pitäisi saada viimeinkin maaliin. 
      • Alentaa asumisen hintaa
        • Tämä olisi erittäin toivottavaa, ja Vasemmistoliiton ohjelmassa se tarkoittaa ARA-tuotantoa, joka ainakin erään uutisen mukaan kärsii kovista hintapaineista (lue: urakoitsijoita ei kiinnosta rakentaa).  Joka tapauksessa tämä voi tarkoittaa ainoastaan yhtä asiaa: menoja.
      • Parantaa lapsiperheiden toimeentuloa ja palveluita
        • Tämä tarkoittaa varmasti vain yhtä asiaa: menoja. Paras apu lapsiperheille olisi oikeasti se, että verotusta laskettaisiin, jolloin työtätekeville lapsiperheen vanhemmille jäisi verotuksen jälkeen enemmän käteen. Olisi oikeasti jännittävää tietää, että mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
      • Vähentää eläkeläisköyhyyttä ja nostaa takuu- ja kansaneläkettä
        • Ja tämä tarkoittaa hyvät ihmiset menoja. On melkolailla kiistatonta, että suurin osa eläkeläisistä tulee toimeen varsin vähällä ja heidän eläkkeensä ovat pienet. Tähän on olemassa syy: he eivät ole maksaneet elämänsä aikana kovinkaan paljon eläkemaksuja (eivät ainakaan sellaisia, mitä nykyisin työssäkäyvät maksavat). Tämä ei välttämättä ole heidän vikansa, mutta eläkejärjestelmämme ei todellisuudessa taida kestää sitä, että eläkkeitä lähdetään nostamaan isolla kädellä. Varsinkin kun suomalaisten eläkevarat supistuivat vuonna 2018 peräti 6,4 miljardia euroa.
      • Tehdä toisesta asteesta maksuttoman
        • Käytännössä tämä tarkoittaa menoja, ei siitä mihinkään pääse. Sitä paitsi: miksi yhteiskunnan pitäisi tukea kirjakustantamoita, jotka innokkaasti uusisivat kirjojaan varmaan joka vuosi, mikäli yhteiskunta maksaisi koko lystin?
      • Säilyttää riittävät erikoissairaanhoidonpalvelut ympäri Suomen
        • Mitenkähän tämä onnistuu tulevaisuudessa, kun ihmiset kasaantuvat kasvukeskuksiin? Tämä tarkoittaa joka tapauksessa menoja.
      • Lupaa turvata mahdollisuuden korkeakoulutukseen jokaisessa maakunnassa
        • Tässä(kään) ei liene mitään järkeä, koska nykyiset ikäluokat ovat jo verrattain pieniä ja korkeakoulupaikkoja on verrattain paljon. Täytyykö siis jokaisen olla korkeakoulutettu? Koko ajatuskin on jollain tasolla hassu ja mahdoton.
      • Pitää tiestöstä huolta nostaen rahoitusta parlamentaarisen työryhmän esittämälle tasolle
        • Voi kumpa tämä olisikin totta. Minä en usko, että on, mutta joka tapauksessa tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: menoja.
      • Lisätä hoitajia vanhusten palveluihin
        • Tämä tietää menoja. Sitä paitsi on helppo luvata näitä asioita, kun ei ole mitenkään varmaa, että luvattuja hoitajia löytyy yhtään mistään. Tai löytyyhän niitä jos rahaa lätkitään pöytään, mutta muuten niin tuskin tulee käymään.
      • Huolehtia laadukkaasta ja luotettavasta turvapaikkaprosessista
        • Käsittääkseni se on jo sitä, mutta moni kielteisen päätöksen saanut käyttää systeemiämme hyväkseen tehdäkseen uuden hakemuksen ja sen jälkeen uuden hakemuksen. Koko prosessi on hullu niiden näkökulmasta, jotka maksavat koko lystin.
      • Edistää hyviä väestösuhteita
        • Ohjelmassa mainitaan, että se tarkoittaa vihapuheen, rasismin ja syrjinnän ehkäisemistä. Käytännössä vihapuheen ehkäisy tarkoittaa sananvapauden rajoittamista, jota en hyväksy, vaikka puhuja olisikin ajatuksissaan omissa sfääreissään. Sananvapaus on olennainen osa yhteiskuntaamme ja sitä ei saa rajoittaa millään tavalla.
  • Ilmastonmuutos
    • Lupauksia
      • Suomesta hiilivapaa 2030 mennessä
        • Tämä toivottavasti onnistuu, mikäli puolue tukee ydinvoimaa. Jos ei, niin todennäköisesti ei onnistu ainakaan tuolla aikataululla.
      • Suomi nostetaan raiteille
        • Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tähän en usko. Pelkkä nykyinen rataverkko kaipaisi luultavasti massiivisia korjauksia ja uuttakin pitäisi rakentaa. Joka tapauksessa tämä tarkoittaa menoja.
      • Liikenteestä päästötön 2045 mennessä
        • Haluaisin uskoa tähän ja miksen uskoisi, jos aikahaarukka on 2045.
      • Fossiilisista polttoaineista luovutaan 2040 mennessä
        •  Tähänkin haluan uskoa vilpittömästi ja toivottavasti se onnistuu. 
      • Sisäilmaongelmat kuntoon
        • Todellisuus taitaa olla se, että jonkinlainen rakentamisen ja maalaisjärjen käytön taito on suomalaisessa rakentamisessa unohtunut jonnekin sokkelin alle. Vasemmistoliitto ajattelee, että sisäilmaongelmat poistetaan puurakentamisella, mutta en usko, että pelkästään sillä poistetaan ongelma, joka on oikeastaan tullut suuren kansan tietoisuuteen vasta viimeisen 20 vuoden aikana.
      • Ympäristölle haitalliset tuet poistetaan (karsitaan 500 miljoonaa)
        •  Käytännössä tämä tarkoittaa muutoksia päästökauppaan, veronpalautusten "kohtuullistamista", kaivosten verottamisen kohottamista, turpeen verotuksen korottamista, sekä kivihiilen verotusta. Näistä asioista osa tuntuu jopa ensiajatuksella hyvältä, mutta samalla kenties jopa tuhoisalta teollisuutta silmälläpitäen. Samaa teollisuutta, joka osittain turvaa nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme.
      • Rakennetaan vahva ja riippumaton ympäristöhallinto
        • Minä kun luulin, että meillä on edelleen ympäristöministeriö?
      • Uudistaa suomalaisen kaivoslainsäädännön
        • Hyvä!
      • Laittaa metsien ja soiden suojeluohjelmat kuntoon
        • Kannatan, kunhan se ei tarkoita sitä, että rahtaamme puuta sitten tänne Venäjältä.
      • Edistää kasvisruokailua ja eläinten oikeuksia
        • Kannatan ehdottomasti, mikäli ketään ei pakoteta syömään kasvisruokaa. Eläinten oikeuksien puolustajaa puolustan myös minä aina tältä osin.
  • Uusi työ
    • Lupauksia:
      • Jokaiselle mahdollisuus opiskeluun tai opinto-ohjaukseen
        • Tietää yksinkertaisesti lisää menoja. Lisäksi puolue kertoo, että työssäkäyvien opiskelua halutaan tukea. Kaikki tämä tuntuu jo jollain tapaa nurinkuriselta, sillä varoja jaetaan huolettomasti lähes kenelle tahansa.
      • Parannetaan pienyrittäjien ja itsensätyöllistäjien asemaa
        • Tämä on oikeastaan aika hyvä linjaus ja kannatan sitä.
      • Toteutetaan taiteen prosenttiperiaate
        • Tämä tarkoittaa jälleen kerran menoja. Ymmärrän johonkin pisteeseen saakka taiteen ja kulttuurin tärkeyden, mutta siinä vaiheessa ymmärrykseni loppuu, kun siitä pitää maksaa veroeuroja. En haluaisi olla tukemassa tälläistä toimintaa siitäkään huolimatta, että se on tietyssä mielessä tärkeätä. Näkisin asian niin, että jos jokin taide koetaan hyväksi ja tärkeäksi, niin ihmiset ovat valmiit maksamaan siitä itse; ilman valtion veroeuroja.
      • Edistää palkkatasa-arvoa alojen ja sukupuolten välillä
        • Ja tämä on aivan pähkähullua. Edelleenkin odotan ihan oikeaa esimerkkiä siitä, että naiselle olisi maksettu pienempi palkka samasta työstä (jossa on samalla kokemuksella yms) kuin miehelle. Sellaista esimerkkiä joudumme varmasti odottamaan pitkään. Eri alojen palkkojen välillä on tietenkin eroa, koska erilaiset asiat kiinnostavat miehiä ja naisia. Koko ajatus -jota viljellään välillä ahkerasti- vaivaa minua, sillä minusta se sisältää sisäänrakennetun ajatuksen, joka ei yksinkertaisesti ole totta.
      • Toteutetaan lyhyemmän työajan kokeilun
        • Voin kertoa tämän tuloksen ilman kokeilua. Työntekijät ovat todella tyytyväisiä, jos saavat vähemmästä työstä saman palkan käteen. Maksajat ja julkisella sektorilla olevat veronmaksajat eivät taasen ole tyytyväisiä, koska se nostaa kuluja mielettömästi. Ruotsissa kokeiltiin tätä, mutta sitä ei jatkettu, koska kustannukset nousivat. End of Story.
      • Alipalkkauksesta tehdään lainvastastaista
        • Käsittääkseni vähimmäispalkkaa ei ole määritetty missään laissa, mutta on olemassa tietty vähimmäispalkka. Tarkoittaako tämä sitä, että minimipalkka naulattaisiin lakiin?
      • Kanneoikeus AY-liikkeelle
        • Tämä on jotain, mitä itse puolue ei tavoittele, mutta mitä AY-liike yleisesti tavoittelee. Tämä kannattaa muistaa.
      • Julkinen rahoitus riittäväksi korkeakoulutukseen
        • Käytännössä tämä lisää menoja. En nyt tähän hätään illasta jaksanut kaivaa sitä tietoa esiin, että kuinka paljon korkeakoulutus saa julkista rahoitusta, mutta eittämättä paljon. Tätä summaa halutaan edelleen nostaa ja miksipä ei, kun rahaa tuntuu riittävän (hymiö). 
      • Opintorahaa korotetaan 101 euroa kuussa
        • Ja tämä lisää menoja tietenkin. Rahaa riittää jaettavaksi myös niille, jotka pääosin saavat opiskella ilmaiseksi (kuten minä aikoinaan tein oikein penniä venyttäen). Tämä on omalla tavallaan hullua, että se, mitä nyt saadaan, ei enää riitä.
      • Varhaiskasvatuksen maksuttomuutta laajennetaan
        • Lisää menoja, sinänsä hyvä, mutta epäilen silti, että "hyvätuloiset" joutuisivat maksamaan edelleen kovan hinnan.
      • Pienentää perusopetuksen ryhmäkokoja
        • Hyvä, mutta tämä lisää menoja.
      • Kasvattaa toisen asteen rahoitusta
        • Tämäkin lisää menoja.
      • Lopettaa asekaupan sotaa käyvien maiden kanssa
        • Joku näille maille aseet myy kuitenkin. Tekee työttömiä Suomeen.
      • Tehdä sotilaalliseen liittoutumattomuuten tähtäävää politiikkaa
        • Toisin sanoen ei NATOa.
      • Suojelemme yhteisiä rahoja hävittäjähankinnoissa
        • Kaksi asiaa: ensinnäkin ne ovat ihmisten rahoja, eivätkä mitään yhteisiä rahoja. Toiseksi miksi puolue ei suojele yhtään rahojamme niissä asioissa, missä se on lisäämässä menoja? En ymmärrä tätä! Koko kohta vaaliohjelmassa tuntuu pähkähullulta.
      • Nostaa kehitysyhteistyörahoituksen kohti 0,7 prosenttia BKT:sta
        • Tämä on pähkähullua! Uutisissa on aina välillä ollut juttua siitä, kuinka tehotonta kehitysyhteistyörahoitus on ollut ja kuinka rahat hukkuvat korruptioon ynnä muuhun. Meidän pitäisi keskittyä oikeasti siihen, että apu menee perille, eikä kenenkään paikallisen herran pankkitilille. 
      • Pakolaiskiintiö nostetaan 2500 henkilöön
        • Vielä hullumpaa. Vaikka kehitysyhteistyörahoitus on mitä on, on meidän silti tehokkaampaa auttaa heitä paikan päällä kuin täällä Suomessa, missä apumme maksaa veronmaksajille mansikoita ja on rajoitettu vain hyvin harvoille. Tämä esitys lisää menoja.
      • Helpottaa perheidenyhdistämistä
        • Tämä lisää vain menoja, vaikka se vaikuttaisi kuinka inhimilliseltä tahansa. Onko tämä lopulta tosiaan yhteiskuntamme ydintehtäviä?

Ja mistä rahat?

"Rikkaiden" ja työtätekevien taskuista tietenkin! Vaaliohjelmasta tulee varsin hyvin selväksi se, että mikäli käyt töissä, sinun ei kannata Vasemistoliittoa äänestää. Mikäli et käy töissä, on sinun annettava omien etujesi takia Vasemmistoliitolle. Puolue nimittäin haluaa seuraavaa:
  • Lisätä tuloverotuksen progressiota
    • Pamfletissa puolue lupaa, että tästä kärsivät vain "rikkaat". Tosin mitään tulorajoja "rikkaan" määrittämiseksi ei anneta, vaan tyhjältä kuulostava lupaus siitä, että pienituloisten verotusta kevennetään (tietenkin) ja että enemmistön ansiotuloverotus pysyy ennallaan.
  • Pääomatuloverotusta muutetaan progressiivisemmaksi ja käyttöön otetaan varallisuusvero. Lisäksi suurten perintöjen ja lahjojen verotusta kiristetään. 
    • Eli jos vanhemmillasi on tyynyn alla rahaa, niin juoskaa, mikäli tämä puolue pääsee valtaan. Varakkuus on Suomessa kielletty.
  • Aggressiivista verosuunnittelua rajoitetaan
    • Monien yritysten kannattaa vaihtaa maisemaa sellaiseen maahan, jossa laillinen verosuunnittelu kannattaa. Pääomalla ei ole enää kotimaata.
  • Yritystukia uudistetaan puolella miljardilla
    • Tätähän yritettiin ja siitä ei tullut mitään. Miksi se onnistuisi nyt paremmin? Sinänsä kannatan sitä, että yritystukia mietitään paljon tarkemmin ja minusta niitä saisi jakaa huomattavasti vähemmän, muttei se oikeuta sitä, että rahaa pitäisi jakaa avokätisemmin. Päinvastoin.
  • Harmaata taloutta torjutaan ja tällä tienataan satoja miljoonia
    • Jos tälläistä helppoa rahaa olisi oikeasti olemassa, niin se olisi jo tehty. 
  • Ympäristöverotusta muokkaamalla

Oma analyysiini tästä kaikesta

Vasemmistoliitto käytännössä lupaa kaikkea kaikille paitsi yrityksille ja työssäkäyville. Heille käytännössä luvataan niukkuutta ja raippaa, kun sekä yritykset, että palkansaajat saavat maksaa lupauksissa luvatut menot. Näitä rahoja valutetaan sitten niille tahoille, jotka äänestävät Vasemmistoliittoa (työttömät, pienituloiset, kulttuurilla elantonsa tienaavat ihmiset, "paremmat" (hymiö) ihmiset). Ei ole mikään salaisuus, että Vasemmistoliiton Shangri-La perustuu siihen, että puoluetta äänestävät eivät itse juurikaan tule osallistumaan kustannusten maksamiseen, vaan haluavat lisää yhteisestä potista. 

On myös valitettava tosiasia, että näillä menolisäyksillä ja opeilla yhteiskuntamme todennäköisesti ajaisi päin seinää melkoisella vauhdilla. Se tarkoittaisi valtion velkaantumista ja lopulta sellaista tilaa, että olisimme IMF:n ja EKP:n ohjauksessa. Monet Vasemmistoliiton tavoitteista ovat sinällään hyvää tarkoittavia ajatuksia, mutta toteutukseltaan mahdottomia, sillä niiden rahoittamiseksi valtion pitäisi suurin piirtein voittaa lotossa joka päivä (ja vähän enemmänkin). Sitä myöten en pidä vaaliohjelmaa järin realistisena kokonaisuutena, vaikkakin se sisältää jonkin verran hyviä ajatuksia niin lupausten puolella kuin myös tulojen lähteiden puolella (yritystuet, ympäristöverot). 

Vasemmistoliitto haluaa rakentaa holhousyhteiskuntaa, kun esimerkiksi minä haluaisin nähdä mahdollisimman vapaan yhteiskunnan, jossa valtio ei puuttuisi peliin kuin vain jossain selkeästi valtiolle kuuluvissa asioissa. Minä antaisin vastuuta yksilölle, kun Vasemmistoliitto haluaa antaa vastuuta Vasemmistoliitolle. Siinä on tämän sadun ydinsanoma.

Lähteet:

Puppulausegeneraattori vastaa maskikohuun

 Antti Vesala teki Uuden Suomen puheenvuoroon postauksen , jossa hän litteroi Krista Kiurun vastaukset niin sanottuun maski-kohuun. Luettuan...