Saamattomuus

Tänään minua jälleen kerran suoraan sanoen vitutti. Luin Uudesta Suomesta tutkijatohtori Tuomas Malisen blogikirjoituksen, jossa mies toteaa kaikenlaista jännittävää, mikä on ollut yleisessä tiedossa jo vuosia: Suomella menee huonosti. Ja kuin myötävaikutuksella tänään Uusi Suomi uutisoi professori Matti Virénin mm. sanoneen:

–Ei me pystytä rahoittamaan näin isoa julkista sektoria.

Joo, ei pystytä ja tämä ei ole yllätys kenellekään. Itseasiassa uskon, että tämä ei ole yllätys edes hallituspuolueissa istuville poliitikoille, mutta kansa ja äänestäjät ovat ainakin henkisesti kidnapanneet heidät otteeseensa. Sen takia leikkauksia ei saada aikaiseksi, vaikka

Suomen julkinen sektori toisin sanoen kasvaisi ensi vuonna suuremmaksi kuin Kreikan!

Joka tapauksessa julkinen sektori on siinä kunnossa, että menojen kasvu täytyisi katkaista välittömästi tai muuten meidät perii hukka jos toinenkin. Malinen esittää blogissaan yksinkertaisen trendiennusteen, joka on karmeaa katsottavaa ja tarkoittaa käytännössä suhteellisen lyhyellä tähtäimellä hyvinvointivaltiomme lopullista tuhoa:

Kuten ylläolevasta Malisen esittämästä trendiennusteesta voidaan todeta, ovat tulo- ja menokäppyrät vielä tällä hetkellä suuriin piirtein tasoissa. Menojen trendi on kuitenkin nykymenolla karmaiseva. Malisen mukaan vuonna 2016 menot ylittäisivät tulot 20 miljardilla eurolla ja sitä meidän perse ei enää kestäisi. Vuonna 2023 menot ylittäisivät tulos 60 miljardilla eurolla!

Mikäli tässä trendiennusteessa on yhtään perää (ja toki siinä varmasti on), on julkista sektoria leikattava välittömästi ja raa'asti. Joko niin, että julkisen sektorin työntekijät yksinkertaisesti laskevat palkkojaan tai sitten on vain lopetettava palveluita, koska tälläiseen velkaantumiseen meillä ei ole varaa ainakaan yhteisvaluutta eurossa. Siinä missä suuret ikäluokat makselivat asuntolainansa pois osittain inflaation avulla, niin me nuoremmat olemme sen suhteen kusessa. Jos meillä on velkaa, olemme sidottuja siihen pitkiksi ajoiksi isoilla lyhennyksillä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että olemme omalla tavallamme rahan ja sitä kautta systeemin orjia.

Muitakin negatiivisia sanoja tulee niin Malisen kuin Vireninkin suusta. Tässä kenties herkullisimmat palat:

Suomi toisin sanoen kuluttaa tällä hetkellä enemmän kuin tuottaa. -Malinen

Tämä ei ole yllätys varmasti edes Jutta Urpilaiselle, vaikka moni voi olla tästäkin asiasta montaa mieltä.

Tämän hyvin yksinkertaisen trenditarkastelun perusteella Suomen BKT:n pitäisi kasvaa noin kolmen prosentin vuosivauhtia ensi vuodesta alkaen, jotta menojen kasvu saataisiin katettua. -Malinen

Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että tälläinen kolmen prosentin kasvu on tässä tilanteessa todella kova tavoite. En sano, etteikö se olisi mahdollista, mutta sanon, että sen tavoittaminen joka vuosi on äärettömän vaikeaa.

Paketti nojaa vahvasti tuottavuuden kohenemiseen ja talouskasvun nopeutumiseen. Mikäli vaje tosissaan aiotaan kuroa umpeen talouskasvulla ja pienillä menoleikkauksilla, alkaa niillä olla kiire. -Malinen

Todellakin. Mutta on selvää, että pienet menoleikkaukset eivät auta. Puheet miljardin leikkauksista kuntien vastuista ovat vasta puheita. Jonkun pitäisi kertoa, että mitä ne ovat. Jatketaanpa Virenin letkautuksilla:

–Viimeisen kymmenen vuoden aikana julkiset menot ovat meillä kasvaneet kerta kaikkiaan liian paljon -Virén

Tämä on täysin selvää.

–Ei meillä ole varaa nostaa palkkoja penniäkään. -Virén

Periaatteessa ei, mutta kun valtio verottaa ja korottaa elämisen kustannuksia, niin onko ihmisillä paljon vaihtoehtoja?

–Kun julkiset menot alkavat pikkuhiljaa lähestyä 60 prosenttia [bruttokansantuotteesta] niin ei se hirveän paljon muistuta markkinataloutta. Ihmettelen tätä suomalaista kehitystä ja sitä, miten vähän huomiota julkisten menojen määrään kiinnitetään, -Virén

Se johtuu vaaleista. Meillä on ryhmä ammattipoliitikkoja, jotka eivät kertakaikkiaan osaa tehdä muuta. Heidän työpaikkansa ovat katkolla joka 4. vuosi. Sen takia tarpeelliset päätökset nähdään, että ne pitäisi tehdä, mutta tämän hetken poliitikoista kenelläkään ei ole yhtään munaa tehdä yhtään mitään. Tarvitsisimme ehdottomasti jonkin ultra-negatiivisen signaalin (vaikka luottoluokituksen lasku tai vaikka IMF ottaisi ohjat), jotta poliitikkomme heräisivät. Tällä hetkellä Raimo Sailaksen sanoin olemme tilanteessa, jossa

Maa huutaa nyt hallitusta, joka hallitsee.

Kuntien säästötalkoot

Kirjoitin jo tämän vuoden alussa ja sitäkin ennen kuntien taloudellisista ongelmista. Pitkin loppuvuotta olemmekin saaneet kuulla uutisia erilaisista kuntien säästöpäätöksistä, jotka koskettavat varmaan jollain tavalla jokaista kansalaista. Samalla kun olemme kuulleet säästöpäätöksistä, olemme myös kuulleet kunnallisveroprosentin nostosta, joka monessa kunnassa alkaa jo numerolla kaksi. Syyt, mitkä ovat johtaneet tähän kurimukseen ovat myös selvillä, mutta niistä ei hirveästi ole meteliä pidetty:

• Valtio on lisännyt kuntien lain vaatimia tehtäviä huomattavasti. Tosin valtio on nyt suunnittelemassa sitä, että valtio vähentää näitä tehtäviä, mutta käytännössä valtio on tekemässä näitä päätöksiä aivan liian myöhään. Siksi valtio on suuressa viisaudessaan päättänyt...
• ...vähentää kunnille maksettavia valtionavustuksia. Tämä on mielenkiintoinen yhtälö jo pelkästään sen takia, että kuntien menot tulevat nousemaan pakolla kun samalla rahamäärä vähenee.
• Yksi syy on eittämättä talous yleisellä tasolla. Se on Suomessa edelleen karmeassa kunnossa, eivätkä talouden madonluvut näytä välttämättä kovinkaan valoisilta. Monet työllistävät alat irtisanovat tai lomauttavat ihmisiä hurjasti.
• Yksi väistämätön syy kuntien ongelmiin on kuntatyöntekijöiden kustannustaso, joka on kertakaikkisesti aivan liian korkea. Olen varmaan sata kertaa kirjoittanut siitä, että välttääkseen irtisanomiset kunnalla töissä olevien olisi pudotettava 10-20% palkoistaan pois. Tämä ei tietenkään kenellekään käy ja muistelisinkin, että monet ay-liikkeet ovat suositelleet mieluummin lomautuksia (ja irtisanomisia). Tosin tätä on tehty monessa paikassa pehmeällä kädellä, sillä kunnat hoitavat ongelmaa eläköitymisen kautta ja jättämällä määräaikaisia palkkaamatta.

Mitä siis tehdä? Periaatteessa kunnilla on käsissä pahanlaatuinen pattitilanne, sillä palkansaajajärjestöt eivät suostu esimerkiksi lomarahojen leikkaamiseen. Sen sijaan ne ilmeisesti suostuvat jäsentensä irtisanomisiin ja lomautuksiin paljon mieluummin. Tuorein esimerkki on Jyväskylästä, jossa kuntien pääluottamusmiehillä on mopo täysin hukassa. Jyväskylä nimittäin vähentää vähintään 450 ihmistä ja enintään 900 ihmistä. Pääluottamusmiehet nimittäin toteavat, että:

"Lisärahoitusta palveluihin pitäisi heidän mukaansa hakea tasapuolisesti kaikilta kaupunkilaisilta, mikä tapahtuisi oikeudenmukaisesti verotuksen kautta."

Eli he ovat sitä mieltä, että kuntatyöntekijöiden palkkamaratonia pitäisi jatkaa vielä hamaan tulevaisuuteen sillä, että kaikki verotetaan oikeudenmukaisesti. Kuinka oikeudenmukaista se sitten on, että veroprosenttia hilataan koko ajan ylöspäin samalla kun terveyspalvelut käytännössä huononevat? Ennenkaikkea ydinkysymys voisi olla, että kuinka paljon on tarpeeksi? Kunnankin työntekijät haluavat varmasti isoja palkankorotuksia myös tulevina vuosina, joten näiden rahoittaminen verovaroin on ainakin moraalisesti vääränlaista toimintaa.

Kuntien talousahdinkoon on olemassa monta syytä, joista suurin syyllinen on valtio ja lainsäädäntö. Sitten tulee henkilöstö (kuka muistaa sairaanhoitajat muutama vuosi takaperin?), joka vaatii huomattavan suuria korotuksia, joihin ei kunnankirstun vartijoilla ole varaa. Niinpä kaikkien pitäisi löytää peiton alla lymyilevä realismin peikko ja tajuttava, ettei näin voi jatkua. Mutta koska kukaan ei tätä ymmärrä, niin ennustan irtisanomisten ja lomautusten aallon jatkuvan vielä lähitulevaisuudessakin.