perjantai 13. elokuuta 2010

Suomi on menossa kohti tuhoa?

No okei, otsikko on varsin raflaava, mutta niin on aihekin, sillä tänään käsittelen lyhyesti (jälleen kerran) velkaantumista ja siitä aiheutuvaa kauhun tasapainoa. Aloitetaan kevyellä (ja ainoalla) linkillä, joka lukeminen varmasti avaa ainakin jonkun ummessa olevat silmät:

Valtion tulot ja menot

Ja sitten päästään aiheeseen, eli avataan vielä lisää noita sulkeutuneita silmiä:

Keskusta hyväksyy veronkorotukset
ja vaikkapa
Kiviniemi haluaa kuntien menot kuriin

Asiaan: Kiviniemi kertoo jälkimmäisessä uutisessa muun muassa seuraavaa:

Kuntien pakkoliitokset Kiviniemi torjuu jyrkästi. Hänen mielestään kuntapäättäjien tulee löytää palvelutuotantoon paikallisesti toimivat ratkaisut. Kiviniemi haluaisi kuitenkin terveydenhuollon järjestämisen maakuntien harteille.

Tämä on jossain mielessä jopa pelottavaa keskustalaista politiikkaa. On väistämätöntä, että turhat ja pienet kunnat tullaan liittämään isompiin kuntiin, jotta voimme tehdä halvempia ja isompia kokonaisuuksia. On kestämätöntä lähteä edes väittämään, että pärjäisimme pienillä kunnilla, kuten keskustalainen ajattelu näyttää meille kertovan. Ainoa syy tälle väitteelle on se, että keskustalaisten kannatus tulee nimenomaan pienistä kunnista. Näin ollen onkin sanottava, että ylläoleva kommentti on suoraa politiikkaa, jolla ei ole minkäänlaista järkevää pohjaa.

Kiviniemi ei hyväksy 1990-luvun kaltaisia leikkauksia valtiontalouden tasapainottamiseksi. Hänen mielestään talous tulee saada kuriin kasvua edistämällä ja työllisyyden kohentamisella. Kiviniemi korostaa työurien pidentämistä ja opiskeluaikojen lyhentämistä.

Toisin sanoen leikkauksia ei ole tulossa vuoden sisään ja jos keskusta istuu seuraavassa hallituksessa, niin leikkauksia ei ole tulossa sittenkään. Tällä tiellä, jossa menot ovat 10 miljardia isommat (katso ylin pdf-kaavio) kuin tulot, tämä politiikka on melkoisen kovalla tiellä ja veronkorotukset ovat käytännössä selviö. Tämä veronkorotus tulee tekemään pieni- ja keskituloisen elämästä Suomessa yhä vaikeampaa varsinkin, kun julkiseen talouteen ei olla ilmeisesti suuntaamassa kovinkaan suuria leikkauksia.

Leikkausten puute on selvä ja poliittinen teko, joka on samalla valtava virhe. Julkiseen talouteen suunnattu leikkaus olisi toki valtava isku julkiselle taloudelle, mutta se samalla pakottaisi maamme hallinnon pikku hiljaa reagoimaan siihen tosiasiaan, että se on yksinkertaisesti liian suuri. Hallintoa karsimalla pienemmäksi tulemme säästämään tulevien sukupolvien rahoja, sillä he tulevat näissä asioissa kipeästi kaipaamaan rahoja. Perintöasunnoilla sitä on turha rahoittaa: kun perintöasunnot tulevat myyntiin, ei maksukykyisiä ostajia ole hirveästi näkyvissä.

Muokkaus:

Kaava Euroopasta

Jos tutkitte Guardian-sanomalehdessä ollutta kaaviota, niin huomaatte, ettei Suomella mene tällä hetkellä kovinkaan hyvin. Kaavio osoittaa, että Suomella menee yhtä hyvin kuin Romanialla, Slovenialla ja Kreikalla. Tämä on jälleen kerran vain yksi osoitus siitä, että jotain olisi tehtävä nyt, eikä vasta vaalien jälkeen jos silloinkaan.

Puppulausegeneraattori vastaa maskikohuun

 Antti Vesala teki Uuden Suomen puheenvuoroon postauksen , jossa hän litteroi Krista Kiurun vastaukset niin sanottuun maski-kohuun. Luettuan...