perjantai 28. maaliskuuta 2014

Uskomattomia uutisia Uudestakaupungista

En oikeasti ymmärrä yhtään mitään, muttei minun varmastikaan tarvitse ymmärtää, sillä luin taas uutisia Uudestakaupungista ja kyllä: nauroin ääneen. Uuteenkaupunkiin juuri vähän aikaa sitten rakennetun soijatehtaan työntekijät lakkoilevat jo "viidettä viikkoa".

Ja miksi?

Siksikö, että työnantaja riistää heitä ja maksaa orjapalkkaa? Siksikö, että työnantaja on mulkku? Ei, siksi, että he haluavat 30% lisää palkkaa! Ja mikä parasta, kumpikin osapuoli myöntää, että työntekijät saavat tällä hetkellä TES:n mukaista palkkaa, mutta silti työntekijät ihan tosissaan ja oman ay-liikkeensä tuella lakkoilevat hurjien palkankorotusten puolesta. Ei olekaan mikään ihme, että soijatehtaan johto on ihan vakavissaan kertonut, että koko tehtaan olemassaolo on vaakalaudalla. Hassuinta on, että 110 miljoonaa maksaneen soijatehtaan ovat laittaneet kuilun reunalle sen duunarit, jotka kyllä näyttäytyvät koko muulle Suomelle (tai ainakin minulle) aivan käsittämättöminä tapauksina.

Toisaalta voidaan sanoa, että jos jossain osataan pelata upporikasta ja rutiköyhää, niin Uudessakaupungissa. Samaan aikaan kun ihmisiä potkitaan kilometritehtaalle, niin ilmeisesti muutamat kymmenet ihmiset lakkoilevat ihan tosissaan paremman palkan puolesta. Ei ole vaikeaa miettiä, että kumman puolella sympatiani ovat tässä tapauksessa, varsinkin kun työtuomioistuimen asiakirjoista paljastuu, että:
Tuotantoon osallistuvien prosessityöntekijöiden työsuhteet alkoivat 2.9.2013, josta lukien työnantaja oli luvannut kaikille työntekijöille saman alkupalkan ja osaamisen myöhemmin karttuessa mahdollisesti monityötaitoisuuslisää. Työnantajan lupaus samapalkkaisuudesta ei kuitenkaan pitänyt, vaan työntekijöiden keskinäiset palkat korjattiin samalle tasolle vasta tammikuun alussa 2014. Tuotantopuolen prosessityöntekijöiden palkkauksessa aiheutti tyytymättömyyttä myös se, että huoltomiesten palkkataso on huomattavasti tuotantopuolen palkkoja korkeampi. Tuotantopuolella tuntipalkka on 11,17 euroa ja huoltomiesten tuntipalkka noin 17-20 euroa.
En ole todellakaan mikään asiantuntija, mutta voisin kuvitella, että tuo 11,17€/h on peruspalkka, jonka päälle tulee mahdolliset lisät, joita saattaa vuorotyössä olla esimerkiksi ilta- tai yölisät ja kenties jotkin muutkin lisät, joista en ole tietoinen. Samaan hengenvetoon on todettava, että +30% nostaa palkan 14,52€/h, joka tarkoittanee kuukausipalkkaan noin 500 euron nostoa. Se on aika paljon.

Muutenkin lakkoilusta on jo aiheutunut paikalliselle ay-liikkeelle kymmenien tuhansien eurojen sakot, joskin samaan aikaan työnantaja on menettänyt varmastikin satoja tuhansia euroja. Minä puolestaan kysyn, että eikö tälläiselle sakille voisi antaa kenkää laittomista lakoista ja eikö lakia voisi säätää kovemmat rangaistukset sille osapuolelle, joka tarkoituksellisesti ja aivan päättömästi rikkoo työrauhaa? Miksi ay-liike käyttäytyy näin kun se käyttäytyy, kun näilläkin työntekijöillä olisi mahdollisuus lakkoilla vaikka 100 vuotta kun työsopimukset eivät ole voimassa? Se on nimittäin se aika, jolloin näitä vaatimuksia kannattaa esittää.

Muutenkin Uudenkaupungin soijatehtaan työntekijät voisivat käydä kyselemässä vinkkejä lakkoiluun vaikka paperimiehiltä. Kysyisivät vaikka heiltä, että miten heille kävi pidemmän päälle kun lakkoilut oli lakkoiltu.

Aiheesta lisää vaikka täällä:
Työtuomioistuimen kanta
Mitä ihmettä soijatehtaalla Uudessakaupungissa tapahtuu?
Duunarit vaativat 30 % korotusta, tehdas aloitti yt:t
Soijatehtaan laittomasta lakosta jo neljäs tuomio – 30 000 euron sakot
Soijatehtaan lakkoilijoille 16 500 euron sakot
Soijatehtaan olemassaolo jo vaakalaudalla


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Hyvät ja huonot uutiset

Hallituksen kehysriihi on nyt lusittu ja se tuotti hyviä ja huonoja uutisia meille kaikille. Tärkeintä kuitenkin minusta on se, että hallitus ei tällä kertaa istunut kädet taskussa, vaan teki päätöksiä: ovatpa ne sitten huonoja ja/tai hyviä. Hyvää oli myös hieman aikaisemmin tapahtunut sote-ratkaisu, joka saatiin sorvattua siten, että ilmeisesti Keskustan Juha Sipilä heitti ehdotuksen ja päättyi siihen, että sote-ratkaisussa olivat mukana kaikki puolueet. Tämä on erinomainen osoitus siitä, että Suomessa saadaan aikaan yhteishengellä hyviä päätöksiä, koska oletan, että sote-ratkaisun ydinasiana on pidemmän päälle se, että sairaanhoito siirtyy kunnilta valtiolle.

Mutta ne kehysriihen tärkeimmät asiat:

Hyvät uutiset:
  • Vasemmistoliitto lähti hallituksesta. Kun luin tämän ensimmäisen kerran teksti-tv:stä, niin laitoin samantein kaverille viestiä, että pitäisikö shampanja nostaa pakkasesta. Toinen pahimmista hallitusänkyröistä viimeinkin lähti hallituksesta, koska vasemmistoliitto ei hyväksynyt heikennyksiä vähäosaisimpien tuloihin. Sinänsä loogista ja ymmärrettävää, mutta minulle jäi silti mieleen ehkä pieni poliittisen taktikoinnin maku, joka on maustettu nimenomaan seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. Puolueen taustan puolesta veto oli varsin looginen, mutta samalla erikoinen, sillä vasemmistoliitto joutui sen verran nielemään niin sanotusti paskaa hallituksessa, että on suoranainen ihme, että he lähtivät hallituksesta vasta nyt. Tosin täytyy myös sanoa, että vasemmistoliiton vaatima linja, jossa veronkorotukset olisivat näytelleet suurempaa osaa, oli eittämättä täysin väärä ja hullunkurinen ajatus. 
  • Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta leikataan. Tämäkö hyvä uutinen? Minusta kyllä, sillä vaikka työttömät kiistämättä rahansa ansaitsevat, niin näen tämän niin, että tämä mahdollisesti kannustaisi paremmin töitä etsimään ja toivottavasti tulossa on muitakin toimia, joilla työttömiä kannustetaan paremmin töihin.
  • Lääkekorvauksille asetetaan vuosittainen omavastuu 18 vuotta täyttäneille. Tämä oli vasemmistoliiton mielestä big deal. Minusta ihan ok, että aikuisille ihmisille annetaan edes jonkinlainen vastuu omasta elämästään. Myönnetään, että jotkut lääkkeet ovat elämälle välttämättömiä ja että niitä oikeasti tarvitaan, mutta silti omavastuu on hyvä olla olemassa, koska ei siitä varmasti mitään isoa menoerää synny.
  • Kehitysyhteistyömenoista säästetään vuoteen 2018 ulottuvalla kaudella vuosittain 50 – 100 miljoonaa euroa. Herranjumala! Järki voitti kerrankin ja leikkaamme tuntuvasti kehitysmäärärahoista! Olen oikein hämilläni tästä päätöksestä, sillä tämähän ei ole suomalaisilta pois (ellei kehitysyhteistyö-bisnestä lasketa).
  • Erilaisiin EU:n ohjelmiin liittyvää kansallisen osuuden määrärahavaltuutta alennetaan 50 miljoonalla eurolla. Aivan oikein. Hyvä uutinen eittämättä ja selvä säästö.
  • Valtion palkkaliukuma rajoitetaan yleisten työmarkkinoiden keskimääräiselle tasolle. Tämähän on loistava uutinen, mutta parempi olisi, että valtion ja ylipäätään julkisen sektorin palkkoja laskettaisiin rajusti, koska meininki on ollut jo pitkään roisimpi. Googlea käyttämällä löytää väitteitä, että julkisen sektorin palkkasumma olisi kasvanut viidessä tai kuudessa vuodessa 7 miljardia euroa ja mm. VM kirjoitti että vuonna 2012 kuntien palkkamenot kasvoivat peräti 4%. Jokainen taloutta vähänkin ymmärtävä tietää, että tämä meno on aivan katastrofaalista ja sen vuoksi julkisen sektorin palkkoja olisi oikeasti leikattava. "Onneksi" kunnat ovat oikealla tiellä, sillä monet kunnat ovat ahkerasti lomauttaneet tuhansia ihmisiä ja voidaan hyvillä mielin ennustaa, että samat toimenpiteet tulevat jatkumaan myös tulevaisuudessa.
  • Asuntolainan korkovähennysoikeuden pienentäminen jatkuu. Hyväksyn tämän täysin rinnoin, sillä ehkäpä tämä sysää asuntojen hintoja jälleen kerran aavistuksen alemmas. Muutenkin näen tämän jopa hieman epäreiluna, että asuntovelalliset saavat verovähennyksiä sen vuoksi, että ovat ottaneet niin maan penteleesti velkaa.
  • Toimeentulotuki haetaan Kelan luukulta. Tämä on ihan oikeasti erittäin hyvä ja toivottu uudistus. Ottipa muuten kauan tällä uudistuksella tulla. Luultavasti muuten paljon parjaamieni vihreiden käsialaa veikkaisin? 
  • Tupakkaveroa kiristetään. Kannatan tätä koko sydämestäni. Tupakka on yksi turhimmista "hyödykkeistä".
Välimaastoon sijoittuvat uutiset:
  • Lapsilisien leikkaus. Ei tämä ei ole huono uutinen, sillä hallituksen oli pakko leikata jostain ja rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei vajaa kymppi kuussa lapsen tuloista kuulosta paljolta. Joku neljän lapsen isä kirjoitti jossain, että tämä vie kirjaimellisesti leivän pöydästä, mutta tämä kuulostaa aivan naurettavalta. Jos joku vanhempi laskee oikeasti taloutensa lapsesta saatujen lapsilisien varaan 8 euron varalla, niin on jo alustavasti väärillä jäljillä. Yleensä olen muutenkin sitä mieltä, että jos ajattelee hankkivansa lapsia, niin pitäisi myös kyetä elättämään lapsensa. 
  • Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen tarkoitettua määrärahavaltuutta alennetaan 17 miljoonalla eurolla. Tämä on sinänsä huono uutinen ja sinänsä hyvä uutinen, koska yritykset eivät ole viime aikoina muutenkaan investoineet Suomeen. Huono uutinen sinänsä, että nyt ne mahdollisesti investoivat entistä vähemmän, joka luonnollisesti tarkoittaa vähemmän työpaikkoja. Sinänsä kannattaa muistaa, että jos bisnes on terveellä ja tuottavalla pohjalla, niin tukia ei välttämättä edes tarvita.
  • Liikenteen väylärahoituksesta säästetään 100 miljoonaa euroa. Tämäkään ei varmasti tuota sen suurempia tunteita. Kaikki tietävät, että Suomen tiet ovat huonossa kunnossa ja tuskin tätä missään kuitenkaan huomaisi.
  • Pääomatulojen verotusta kiristetään. Tämäkin asia on vähän siinä ja siinä, että onko tämä välimaaston asia vai hyvä asia vai peräti huono asia. Kaikella on puolensa.
  • Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat. Mainitkaa joku vuosi, milloin ne eivät olisi nousseet? Niinpä. 
  • Kiinteistöverot kiristyvät. Tämä riippuu vähän siitä, että kuinka suurista korotuksista on kyse. Totuushan kuitenkin on, että harva ottaa taloaan kainaloonsa ja lähtee kävelemään pois, joten sinänsä tämä vero on niin sanottu varma nakki. Ei herätä minussa ainakaan vielä juuri minkäänlaisia tunteita.
  • Kaivostoiminnan energiaverotuet poistetaan ja aiemmin verovapaa nestekaasu säädetään verolliseksi. Jaa, kauheaa. Jos kaivosteollisuus ei ole kannattavaa ilman tukia, niin kannattaako sitä Suomessa edes harjoittaa? Jos näin ajattelee pidemmän päälle.
Huonot uutiset:
  • Perusopetuksen laadun parantamiseen kohdistettuja valtionavustuksia vähennetään 57 miljoonaa euroa. Tätä en viime laman lapsena hyväksy, sillä koulutuksella voimme taata lapsillemme hyvän tulevaisuuden. Harva tyhmempi jätkä saa täälläkään muuta kuin niin kutsuttuja paskaduuneja.
  • Kuntien uusiin vesihuolto- ja ympäristöhuoltohankkeisiin ei enää myönnetä valtionavustuksia. Pidän tätä ehkä aavistuksen huonona uutisena, koska kuntien ja kaupunkien vesijohdot ja viemärit ovat käsittääkseni melko huonossa kunnossa. Osa tarvitsisi eittämättä huoltoa ja uusimista.
  • Ansiotuloverotus kiristyy ensi vuonna, kun ansiotaso- ja inflaatiotarkistukset jätetään tekemättä. Ansiotulojen verotuksen kiristys ei tue millään tavalla työllisyyttä, se on selvä asia. 
  • Työmatkakustannusten omavastuuosuutta kasvatetaan 750 euroon. Jälleen kerran yksi asia, joka ei tue työn tekemistä, sillä pula on Suomessa veronmaksajista (lue työtä tekevistä ihmisistä).
  • Perintö- ja lahjaverotusta kiristetään. Pidän tätä veroa yhtenä epäoikeudenmukaisimmista veroista, koska perittävästä omaisuudesta on verot maksettu jo valtiolle moneen kertaan. Lasken perintöveron muutenkin kateusveroksi, joka pitäisi eittämättä poistaa kokonaan. 
  • Energiaverotusta kiristetään. Jos tämä ei ole vihreiden aikaansaannosta, niin mikään ei ole. Erittäin huono veto maassa, jossa energiaa tarvitaan väistämättä talvikuukausina. Todella huono ja jopa ajattelematon teko hallitukselta.
  • Liikenteen polttonesteiden veroa korotetaan 42 miljoonalla eurolla. Yllättyneet, käsi ylös? 
  • Henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvovero nousee. Melkein naurattaa, kuinka autoilevaa suomalaista kyykytetään. Onhan tämä oikeasti ihan käsittämätön juttu. 
Täältä tähän. Ylipäätään olen tyytyväinen siihen, että hallitus lopetti muniinsa puhaltelun ja teki edes jotain. Edes yritti.

Puppulausegeneraattori vastaa maskikohuun

 Antti Vesala teki Uuden Suomen puheenvuoroon postauksen , jossa hän litteroi Krista Kiurun vastaukset niin sanottuun maski-kohuun. Luettuan...