perjantai 17. heinäkuuta 2009

Sikainfluenssa ja pelko

Ensin vähän faktaa: Sikainfluenssa

  • muistuttaa tavallista influenssaa sillä erotuksella, että oikeastaan kenelläkään ei ole vastustuskykyä sille

  • nykytietojen mukaan sikainfluenssa takia kuolee 0,2% sairastuneista, jotka yleensä kuuluvat tiettyihin riskiryhmiin (eli ihmisiin, jolla on valmiiksi jokin vakava perustauti)

  • voidaan ehkäistä pesemällä kädet ja yskimällä vaikkapa nenäliinaan

  • on siis tavallinen influenssa

Kun faktat ovat nyt kerrottu, niin kertokaa, että miksi

  • Media (varsinkin Aamulehti) lietsoo lähes hysteriaa sikainfluenssalla? Mitä hyötyä tälläisestä pelon aiheuttamisesta on kenellekään muille kuin lääketehtaille? Ihmiset luonnollisesti pelkäävät lastensa, itsensä ja läheistensä puolesta ja tekevät tämän "tavallisen" flunssan vuoksi ihan mitä vain saadakseen vaikkapa tamifluta.

  • Media julkaisee uutisia yhdestä kuolleesta 6-vuotiaasta tai 22-vuotiaasta miehestä, joka taistelee teho-osastolla elämästään? Ketä tämänkaltaiset uutiset oikein palvelevat?

  • Huudetaan rokotuksien perään, jotka olisivat valmiina vasta varhaistalvella? Aikana, jolloin suurin influenssahuippu on luultavasti jo saavutettu.

Ja tästä päästään siihen johtopäätökseen, että jostain syystä media (varsinkin Aamulehti, kts. linkit alta) haluaa meidän pelkäävän, koska pelko hallitsee ihmisiä. Historiasta löytyy monta esimerkkiä, jossa rautainen ote on tarkoittanut pelkoa. En silti usko, että kyse olisi salaliitosta tai mistään muustakaan, mutta ihmettelen suuresti esimerkiksi Aamulehden motiiveja uutisoida tämänkaltaisia uutisia, jotka eivät palvele ihmisiä, vaan herättävät lähinnä huolta ja pelkoa. Toivoisinkin, että pikkuhiljaa turhia uutisia enemmän ja enemmän tuottava Aamulehti ryhdistyisi ja kertoisi vain kylmästi faktat, eikä mässäilisi millään 6-vuotiaan kuolemisella, vaikka kyseessä on toki traaginen tapahtuma.

Lähteitä:
Sikainfluenssa tappoi 6-vuotiaan Chloe-tytön kahdessa päivässä
Sikainfluenssan pahin levittäjä? Kirkon pyhä vesi
Sikainfluenssa: Ruotsalaismies taistelee elämästään tehohoidossa
Nytkö se alkoi? Jopa 65 000 kuolee sikainfluenssaan, pelkäävät britit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puppulausegeneraattori vastaa maskikohuun

 Antti Vesala teki Uuden Suomen puheenvuoroon postauksen , jossa hän litteroi Krista Kiurun vastaukset niin sanottuun maski-kohuun. Luettuan...