keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Vain Suomessa...

Minulla on viime aikoina käynyt mielessä, että tarkoittaako THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) oikeammin talouden ja hyvinvoinnin laitosta, sillä koronaviruksen aiheuttamat toimet Suomessa ovat olleet muiden maiden toimiin täysin erilaisia. Oikeastaan THL on oman mielikuvamatkailuni mukaan puuhaillut Suomessa täysin päinvastaisia asioita, kuin kaikki muut Euroopan maat! Täällä ei kirjoitushetkellä:
  • Ajatella koulujen sulkemista
    • Monet Euroopan maat ovat samanlaisilla luvuilla sulkeneet koulunsa. Muun muassa Kreikka, Espanja ja Tsekki ovat tehneet näin. 
  • Aseteta ulkomailta tulevia suoraan 14pv karanteeniin varmuuden vuoksi
    • Koska miksi vaivautua? *sarkasmi*
  • Ei testata oireisia, ellei ole tulossa epidemia-alueilta
    • Nehän rumentaisivat vain tilastoja.
  • Ei tehdä oikeastaan mitään tai jos tehdäänkin, niin se tehdään siten, ettei siitä kerrota medioille. 
    • Tehdäänkö jossain jotain varautumisia? Kenties, mutta hyvin se on piilossa, jos tälläisiä on tehty.
  • Ei rajoiteta massatapahtumia. 
    • Kaikkialla muualla rajoitetaan, mutta täällä sitä ei tehdä, koska:
    • – Yleisötapahtumien peruminen itsessään ei johda helposti edes siihen, että kauheasti viivytettäisiin epidemiaa.
Mielenkiintoista on nähdä jälkikäteen, että miten nämä toimet vaikuttavat taudin todennäköiseen puhkeamiseen Suomessa. 

Jotain viranomaisten ja vallassa olevien johtamattomuudesta ja näköalattomuudesta on näkyvissä muuallakin:

Terveydenhoitajat olivat menossa risteilemään 12.-14.3.2020 Ruotsiin. Onneksi järki näköjään voitti ja kyseinen tapahtuma on peruutettu. Vaikea sanoa, minkä takia peruutus tuli, mutta maalaisjärkeni sanoo, että on hyvä, että peruutus tuli.
Tämä ei toki riitä... 18. maaliskuuta 2020 on tarkoitus järjestää Tampereella (jossa mm. Tampereen yliopisto on kieltänyt yli 100 ihmisen yleisötapahtumat) lääkäripäivät, joihin 3000 lääkärin on tarkoitus osallistua. Ja mikä hassuinta, lääkärit kysyvät viranomaisilta, että pitäisikö tapahtuma perua. Oikeasti vastauksen pitäisi olla päivänselvää ihan kenelle tahansa.
Lääkäripäivien pääsihteeri Valkilan mukaan suurin huoli tapahtuman suhteen on mahdollinen karanteeni. Jos kaikki Lääkäripäivien osallistujat joutuisivat koronavirustartuntaepäilyn vuoksi karanteeniin, tarkoittaisi se noin 3000 terveydenhuollon asiantuntijan lovea järjestelmässä.
– Suurin osa osallistujista on perusterveydenhuollon lääkäreitä. Jos selviää jälkikäteen, että kaikki laitetaan karanteeniin, miten se vaikuttaisi terveydenhuollossa? Valkila huolehtii.
Ja eihän tälläistä tapahtumaa ole helppo perua, koska...
Miksei järjestäjä sitten vain päätä perua tapahtumaa? Valkilan mukaan asia ei ole yksinkertainen.
– Tässä on molempia osapuolia sitovia sitoumuksia annettu puolin ja toisin, että tapahtumaa ei voida yksipuolisesti perua. Siksi toivomme viranomaisen näkemystä asiasta.
Minä, tavallinen kaduntallaaja, kysyn vain, että mitä v*ttua? Ei ihme, että Twitterkin riehaantuu:



Ja vielä pisteenä iin päälle, niin tulossa on myös sairaanhoitajapäivät, joita ei ainakaan kirjoitushetkellä ole tarkoitus peruuttaa.

Kaiken kaikkiaan olen oikeasti häkeltynyt tästä  menosta ja meiningistä, jossa terve järki on kaikonnut näköjään jo ajat sitten. Mutta kun THL on antanut kaikkivoipaiset ohjeensa, niin niillä mennään... Tähän twiittiin on varmaan hyvä lopettaa ja toivottaa kaikille onnea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puppulausegeneraattori vastaa maskikohuun

 Antti Vesala teki Uuden Suomen puheenvuoroon postauksen , jossa hän litteroi Krista Kiurun vastaukset niin sanottuun maski-kohuun. Luettuan...