sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Edessä on kipeitä ratkaisuja: veroprosentti on nousussa

Viime viikolla se sitten tuli: täydellinen shokki tai paremminkin pommi, jota olin jo odotellutkin. Kävi nimittäin niin, että yksi viime laman arkkitehdeistä, Erkki Liikanen, sanoi, että veroprosenttia on nostettava jopa viisi prosenttiyksikköä, jotta julkinen talous pysyisi edes jonkinlaisessa kuosissa. Samaan laulukuoroon liittyi myöhemmin Kauppalehdessä Matti Vanhanen, joka totesi, että veroprosenttia on nostettava rajusti.

Tottakai, olemme lamassa, mutta tosiasia on, ettei työtä tekeviä ihmisiä voi käytännössä hengiltä verottaa. Itse laskeskelin, että viiden prosenttiyksikön korotus veroihin vie minut tilanteeseen, jossa persnettoa tulee joka kuukausi 130 euroa. Tämä johtuu siitä, ettei autosta voi luopua (tai sitten luovun työpaikasta), asumismenot eivät vähene ja ruoka ei varmasti halpene kyseistä summaa. Kun mukaan lasketaan vielä vakuutusmaksujen yms. laskujen summien oletettu nousu, niin me työtä tekevät perheelliset olemme niin sanotusti kusessa.

Senpä takia ehdotan, että ennenkuin suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja me työikäiset olemme vähemmistö, että suoritetaan jokin näistä todella kipeistä säästötoimista:

Supistetaan julkista hallintoa: meillä on ihan aikuisten oikeasti julmetun kokoinen virkamieskoneisto, josta löytyy jos jonkin sortin paperinpyörittäjää. "Virkamiehistömme" on itseasiassa niin iso, että sillä voisi pyörittää varmasti tuplasti ellei triplasti isomman kansan asioita.

Leikataan eläkkeitä tai tehdään niille katto: Tehdään eläkkeille jokin katto. Kukaan eläkeläinen ei tarvitse eläkettä tuhansia euroja, vaan jokin katto on saatava. Anteeksi nyt vain eläkeläiset, mutta emme me työtätekevät muuten pysty teitä elättämään.

Nostetaan veroprosenttia maltillisesti: Nostetaan veroprosenttia 1-3 prosenttia, jotta työtätekevätkin osallistuvat talkoisiin.

Nostetaan eläkeikää: Tätä vaihtoehtoa on ainakin näkyvästi väläytelty, mutta lähinnä ammattiliitot ja kansa odotetusti nämä asiat tyrmäsivätkin. Se on tosin ymmärrettävää, mutta jotain kipeitä ratkaisuja olisi tehtävä.

Summa summarum: Meitä työtätekeviä ei saa verottaa hengiltä, sillä meitä on koko ajan vähemmän suhteessa eläköityvään väestöön. Jos viiden prosenttiyksikön veronkorotus tapahtuu, minunkin on oikeasti mietittävä, että kannattaako työnteko. Käytännössä moinen veronkorotus tarkoittaa myös sitä, että keskiluokka tulee poistumaan yhteiskunnastamme tuloerojen kasvaessa ja sitten meidän jaetaan kahteen kastiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puppulausegeneraattori vastaa maskikohuun

 Antti Vesala teki Uuden Suomen puheenvuoroon postauksen , jossa hän litteroi Krista Kiurun vastaukset niin sanottuun maski-kohuun. Luettuan...