Kohta on liian myöhäistä

Hyvät vähäiset lukijat,

Pian alkaa olla jo sellainen aika, että on liian myöhäistä korjata tätä Suomea vaanivaa ja jäytävää talouskehitystä, joka on tekemässä rikkinäisestä hyvinvointivaltiosta jotain, mitä se ei ole ollut pitkään aikaan. Korjausliikkeitä pitäisi tehdä varsinkin hallituksen, työnantajien ja työntekijöiden piirissä, mutta kukaan ei tee mitään, mikä auttaisi tilannetta. Kun pitäisi tehdä kipeitä päätöksiä, niin:

Hallitus:

• Taistelee sote-uudistuksensa kanssa. Tämä asia luvattiin saattaa kuntoon ennen kuntavaaleja. Sitä ei kuitenkaan kyetty tekemään ja nyt täytyy muistaa, että viime kuntavaalit olivat täällä Suomessa lokakuussa 2012. Nyt on toukokuu 2013 ja asiasta ei ole päästy yhtään sen pidemmälle. Erilaisia sekoiluja, työryhmiä ja lupauksia on annettu, mutta ne ovat ihan yhtä tyhjän päällä. Mitään valmista ei ole tullut, eikä todennäköisesti ole myöskään tulossa.
• Katainen taistelee Himas-sotkunsa kanssa.
• Urpilainen ihmettelee "takuutuksiaan".
• Hallitus jakelee rahoja ulkomaille ja Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander kertoo julkisesti, että "Kreikasta on tullut suomalaisille veronmaksajille silkkaa voittoa". Valitettavasti Kiander varmaankin vahingossa unohtaa kertoa, että Kreikka ei olisi maksanut meille näitä korkovoittoja ellei Suomi olisi kipannut Kreikkaan lisää rahaa (Kreikkahan on teknisesti konkurssissa ilman tukia). Tämähän tarkoittaa selkeästi sanoen sitä, että olemme itse maksaneet itsellemme rahat takaisin. Muutenkin jo viime vuoden marraskuussa tiedettiin kertoa, että Suomi on antanut velkoja Kreikkaan anteeksi miljardi euroa. 

Hallituksen riippakiviin voidaan helposti laskea myös muita asioita, muttei niitä tässä jaksa kaikkia käydä läpi. Ehkä läpinäkyvimmät epäonnistumiset on otettu vastaan rikkidirektiivissä ja ehdottomasti Ville Niinistön neuvottelemassa sopimuksessa (Durban, 2011, mm. kommentteja täällä), jossa maksamme siitä, että meillä kasvaa puita aiempaa enemmän. Omasta mielestäni kyseinen sopimus on ehkä huonoin pitkään aikaan neuvoteltu sopimus, mutta sen kanssa on nyt vaan elettävä. 

Työrintamalla nähdään jälleen tuttua sotaa. Työnantajat tarjoavat ehdotonta nollalinjaa Häkämiehen suulla ja AY-liike tietenkin toivoo ja haluaa jotain aivan päinvastaista.

Jotta totuus ei unohdu, niin skenaario on käytännössä seuraava:

• Jos palkankorotukset ovat nollaluokkaa, tarkoittaa se, että työpaikat ehkä säilytetään siellä missä pystytään ja kansalaisten ostovoima putoaa inflaation seurauksena muutamia prosentteja. Ostovoiman kurjistuminen tarkoittaa sitä, että asuntojen hinnat eivät tule nousemaan (oh, no!) eikä talous nouse ainakaan kotimaisella kulutuksella. Valitettavasti tämä ei varmastikaan käy AY-liikkeelle, joten luvassa lienee syksyllä ratkiriemukas lakkoaalto.
• Toinen vaihtoehto on, että palkkoja nostetaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että työnantajat potkivat yksityiseltä puolelta ihmiset pois sen mukaisesti, mitä palkkoja on nostettu. Vähemmällä täytyy jälleen kerran tehdä enemmän. Julkisella puolella se tarkoittaa varmastikin lomautuksia, itkua ja tuhinaa. Valitettavasti tämä on todennäköisempi skenaario, sillä AY-liikkeen nykyisin tapoihin tuskin kuuluu jäsenistä huolehtiminen, vaan lähinnä työtä tekevien jäsenten edut. Ikävää, mutta totta.

Ennen kuin päästään vielä Suomen surulliseen tilanteeseen, niin sanon vielä muutaman sanan VATT:n ylijohtajan huhtikuisesta riemastuksesta. Lyhykäisyydessään selitettynä Vartiainen haluaisi maahanmuuttajia matalapalkka-aloille, koska suomalaiset eivät näitä töitä halua tehdä. Syykin tähän taitaa olla selvä, sillä kotona makaamalla saa saman kuin matalapalkka-aloilta. Sen sijaan, että ottaisimme tänne kielitaidottomia maahanmuuttajia, voisimme työllistää omat työttömämme siten, että tekisimme työnteon kannattavaksi. Se ei tarkoita sitä, että nostaisimme matalapalkka-alojen palkkoja, vaan leikkaisimme sosiaalietuuksia ja/tai laittaisimme sosiaalietuuksia ehdollisiksi. Tälläiset asiat tosin vaatisivat poliittista tahtoa, jota ei varmasti sixpäck-hallitukselta löytyisi senkään vertaa. 

Luin tänään Aamulehden sunnuntai-palstalta (15. toukokuuta 2013) surullisia tarinoita viime ajan lamasta. Kuulostaako tämä tutulta nykytilanteeseen nähden?

Keväällä 1989 arvovaltainen talousneuvosto esitti synkän näkymän: Suomen talous uhkaa ajautua pysyvään matalan kasvun, korkean työttömyyden ja vaihtotaseen alijäämän aikaan. Herätys jäi kokematta. Kansalaisille vaihtotaseen alijäämän yhteys omaan arkeen oli aivan liian etäinen. Poliitikoille varoitukset eivät kelvanneet, koska niiden vuoksi olisi pitänyt ryhtyä tekemään ikäviä päätöksiä.

 Katsotaanpa nykytilannetta siis:

• Matala kasvu: BKT romahti vuonna 2008 peräti 8,5%. Emme ole vieläkään toipuneet siitä. Ja itseasiassa tilastojen mukaan vuoden 2012 BKT:n kasvu on myös ollut miinusmerkkistä. Vuosille 2013 ja 2014 usea eri taho ennustaa BKT:n nousevat 0-2.5% vauhtia, joka tarkoittaisi sitä, että parhaimmillaan pääsisimme vuoden 2008 tasolle ehkä vuonna 2014. Joka tapauksessa talous ei ole kasvamassa mitenkään rytisten, sillä meillä ei ole mitään uutta Nokiaa tulossa. Pääosin menomme ovat vahvassa nousussa ja hallitus ottaa yli 5 miljardia vuodessa uutta velkaa rahoittaakseen lähinnä ylikasvanutta julkista sektoria.
• Korkea työttömyys: Useat tahot ennustavat, että työttömyys tulee pysymään 8 ja 9 prosentin välissä. Jotain olemme kuitenkin oppineet Kreikan luovasta kirjanpidosta, sillä olen varma, että osa työttömyydestä piilotetaan Suomessa tilastojen ulkopuolelle. On kursseja ja ties mitä vipstaakia, jolla tilastoja kaunistellaan, enkä usko, että esimerkiksi osa-aikaisesti työskenteleviä lasketaan työttömiksi ollenkaan, vaikkeivat he sillä rahalla toimeen tulisikaan.
• Vaihtotaseen alijäämä: vaihtotase oli alijäämäinen vuosina 1990-1993. Sitten olikin pitkä aika plussakautta, kunnes vuonna 2011 se kääntyi miinuksen puolelle. Myös vuosi 2012 oli miinusmerkkinen ja kaikki taloutta tutkivat tahot ennustavat, että vaihtotase on alijäämäinen myös vuonna 2013 ja 2014. Lohduttomuutta on siis tiedossa tätä kautta oikein olan takaa. Politiikkoja tuskin asia kiinnostaa.

Mitä meidän (tai siis politikkojen) pitäisi tehdä? Esko Aho on tänään kertonut, että "tilanne on vakava", ja että meidän "pitäisi herätä". Tätä minäkin olen odottanut, mutta toistaiseksi oikeastaan mitään ei ole tehty, koska hallituksemme vaikuttaa osin kädettömältä, osin osaamattomalta. Sopassa on liikaa puolueita, joiden on vaikea muodostaa erinäisistä ideologioistaan yhtenäistä mielipidettä. Siinä on se ongelma, vaikka meidän pitäisi kiireesti mennä hattu kourassa kertomaan julkisen alan työntekijöille, että palkankorotuksia ei ole tulossa ja itseasiassa teidän pitäisi pudottaa palkkojanne 10-20% tai muuten joudumme lomauttamaan/irtisanomaan teidät. Samalla pitäisi kertoa, että lainsäädäntöä ja sosiaalietuuksia muutetaan niin, että työn vastaanottaminen matalapalkka-aloille on entistä kannattavampaa ja että töissä käyminen on kannattavampaa kuin kotona istuminen. Kovia puheita, mutta yleensä kovat ajat vaativat kovia tekoja.

Valitettavasti uskon, ettei päättäjistämme ole siihen. Seuraavat vaalit ovat varmaan liian lähellä tai jotain. Palkkaneuvottelut ovat tulossa ja pian kuulemme kovia juttuja siitä, kuinka mojovia palkankorotuksia haetaan sillä, ettei ostovoima katoa. Muodissa on taas keynesiläinen talouspolitiikka, jossa huonoina aikoina pitäisi tehdä elvytystä. Olen osittain Keynesin kanssa samaa mieltä, mutta valitettavasti Keynesiläinen talouspolitiikka ei taida toimia, kun tuotteiden asiakkaita tai ostajia ei Euroopasta tai mistään muualtakaan löydy. Silloin täytyy jo pakostikin leikata. Eikä Keynesin faneja ole tietenkään kaikkialla. Juurikin tänään uutisoitiin Harvardin professorista, joka oli sanonut ikäviä asioista Keynesistä. Ja sen lisäksi Taloussanomien Jan Hurri kertoi Suomen valtiovarainministeriön kertoneen, että kriisistä koituu Suomelle hyötyä. Hurri oli otsikoinut oman juttunsa "Uskoo ken tahtoo"-termillä ja samoilla linjoilla olen maallikkona minäkin.