Farssista syntyi hallitus, joka ei kykene yksimielisiin päätöksiin

No niin. Siinähän sitten kävikin niin, että takinkäännön maailmanmestaruuskisat lopulta käynnistettiin ja Suomi sai hallituksen, joka tässä laajuudessa ei tule ikinä kykenemään yksimielisiin päätöksiin.

Totuus hallitusneuvotteluista on se, että kyseessä oli poliittinen farssi, joka lähti liikkeelle vaalituloksesta, kansan muutoksen halusta, sekä Perussuomalaisten vaalivoitosta, joka oli todellinen jytky, kuten Timo Soini asian kiteytti. Lopulta jytky kiteytti monta pientä ja isoa puoluetta yhteen synnyttäen jo valmiiksi eripuraisen hallituksen, joka itse asiassa joutui ottamaan hallitusneuvotteluissa kaksi kierrosta, ennenkuin mielipiteet hitsautuivat yhteen. Karua kuitenkin on, etteivät ne ole vieläkään yhteisiä.

Puhutaan kuitenkin vielä muutama lause itse hallitusneuvotteluista, sillä neuvottelut olivat täydellinen poliittinen farssi.

1. Katainen yrittää muodostaa hallituksen Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten kesken. Tämä kuitenkin epäonnistuu, sillä Perussuomalaiset eivät halua tukea nykyistä EU-linjaa.
2. Katainen kertoo, että hän yrittää muodostaa hallituksen Kokoomuksen, SDP:n, KD:n, RKP:n ja Vihreiden kanssa. Tämä kuitenkin hylätään nopeasti, sillä SDP haluaa aatetoverinsa Vasemmistoliitosta mukaan.
3. Katainen yrittää muodostaa hallituksen Kokoomuksen, SDP:n, KD:n, RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Neuvottelut kestävät päiväkausia, mutta ne ovat vaikeuksissa muun muassa talouspolitiikan takia. Lopulta puolueet ovat niin erimielisiä, että Katainen potkaisee SDP:n ja Vasemmistoliiton ulos neuvotteluista. Sitä ennen pari Vasemmistoliiton neuvottelijaa on lähtenyt vapaaehtoisesti neuvotteluista.
4. Julkisuudessa vilisee vaihtoehtoja, joista suosituimpia ovat mm. Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitus, joka ei tietenkään toteudu PS:n EU-vastaisuuden takia.
5. Katainen ilmoittaa, että "sixpack" kokoontuu jälleen. Tällä kertaa neuvottelu kestää muutaman päivän ja farssin lopputulos on valmis.

Palaan itse hallitusohjelmaan toisessa blogikirjoituksessani, jonka kirjoitan joskus myöhemmin. Nyt on aika tarkastella hallitusta ja sen toimintaedellytyksiä.

Pääministeri: Jyrki Katainen

Halusi väkisin pääministeriksi ja pääsi. Joutui luopumaan monista Kokoomuksen tavoitteista ja joutui tyytymään vain 2,5 miljardin euron säästöihin ja veronkorotuksiin. Lisäksi muita tavoitteita lytättiin lähinnä vasemmalta, jonka tukea hän tarvitsi kipeästi. Voisin kuvitella, että hän tanssii pienellä langalla omien ja vasemmalla olevien välissä. Asema on joka tapauksessa vaikea.

Valtionvarainministeri: Jutta Urpilainen

Teki erittäin rohkean päätöksen ryhtyessään valtionvarainministeriksi. Tämä on tärkeä pesti, mutta samalla tässä muhii äärimmäinen epäonnistuminen. Näinä tuulisina tukien ja lisätukien aikana tarvitsisimme kokeneemman ministerin, mutta sellaista ei jostain syystä hankittu. Erkki Liikanen tai Erkki Tuomioja olisi ollut paljon parempi valinta tähän vaativaan virkaan. Asiaa on käsitelty myös Havaitsijan blogissa.

Ulkoasiainministeri: Erkki Tuomioja

Ehkä pahin mahdollinen valinta. Miehen maine kotimaassa ei ole mairitteleva, ja ulkomailla se on vieläkin huonompi. USA:n suhteet Tuomiojan kaudella olivat viileät, eikä mies onnistunut EU:n ulkoministerinä. Kaiken tämän lisäksi Ranskan silloinen presidentti nolasi Tuomiojan julkisesti nimittämällä tätä "pyöreäksi nollaksi" (lähde 1 & lähde 2 & lähde 3). Siksi onkin perusteltua kysyä, että miksi mies valittiin uudestaan ulkoministeriksi, vaikka hän olisi ollut huomattavasti pätevämpi esimerkiksi valtionvarainministeriksi?

Ulkomaankauppa- ja Eurooppa-ministeri: Alexander Stubb

Stubb on ehkäpä paras mies Eurooppa-ministerin pestiin.

Oikeusministeri: Anna-Maja Henriksson

Väritön ja suhteellisen hajuton valinta oikeusministeriksi. Herätti tosin ihmetystä vuonna 2009 sanomalla, että Ahvenanmaa voi irrottautua Suomesta, mikäli Ruotsin kielen asemaa heikennetään. (lähde 1 & lähde 2)

Sisäasiainministeri: Päivi Räsänen

Kristillisdemokraattien ainoa ministeri sai arvokkaan sisäministerin salkun. Puolue lähti mukaan sillä ehdolla, että hallitus ei aja sukupuolineutraalia avioliittolakia läpi tällä vaalikaudella. Asetelma meni kuitenkin päälaelleen, kun hallitustoverit ilmoittivat vievänsä asiaa eteenpäin Eduskunnassa joka tapauksessa. Asiassa on ainakin ulkopuolisin silmin katseltuna mukana lievää huijaamisen makua.

Puolustusministeri: Stefan Wallin

RKP on ennenkin saanut puolustusministerin salkkuja. Uskoisin, että suhteellisen väritön ja hajuton Wallin sopii tähän tehtävään hyvin.

Kunta- ja hallintoministeri: Henna Virkkunen

Tärkeä pesti, sillä kuntaliitokset ovat edelleenkin tapetilla. Ne olisi myös tärkeä saada toteutetuksi, vaikka vastustusta löytyy kuntien ja etenkin Keskustan piiristä.

Opetusministeri: Jukka Gustafsson

Pitkän linjan kokenut poliitikko saa ensimmäisen kerran maistaa ministerin pestiä. Tähän asti ollut varsin väritön ja hajuton, mutta nyt kenties toiset tuulet puhaltavat.

Kulttuuri- ja urheiluministeri: Paavo Arhinmäki

Pelasi oman pelinsä taitavasti, sillä luopui haastavasta Liikenneministerin pestistä ja perusteli omaa osuuttaan Kulttuuri- ja urheiluministerinä. Tämä oli fiksu veto, sillä Liikenneministerin pesti tulee olemaan tällä hallituskaudella valtavan vaikea varojen puutteen vuoksi. Isompia ongelmia Arhinmäellä on sen sijaan puolueen sisällä, sillä Vasemmistoliitto on harvinaislaatuisen epäsopuinen siitä, että pitäisikö heidän olla hallituksessa vai ei. Kiistat ovat näkyneet jo Eduskunnassa asti, eikä hallitustaipaleesta tule helppo. (lähde)

Maa- ja metsätalousministeri: Jari Koskinen

-

Liikenneministeri: Merja Kyllönen

Yksi mahdottomista tehtävistä tällä hallituskaudella, sillä yhtälön muuttujina ovat koko ajan aleneva rahoitus ja yhä pahemmin rapistuvat Suomen tiet. Infraa pitäisi pystyä korjaamaan, mutta kun valtio alentaa jatkuvasti rahoja, on tämä käytännössä mahdotonta.

Asunto- ja viestintäministeri: Krista Kiuru

Nopeasti nouseva poliitikko SDP:n riveistä. Tosin kokemusta asunto- ja viestintäasioista ei ole, joten maallikko voisi ainakin suhteellisen helposti kuvitella, että paikka ei tule olemaan helppo. Varsinkin kun Suomen asuntoasioihin olisi viimeinkin saatava jokin tolkku, sillä markkinat ovat jo ajat sitten kuumentuneet ja väestö kasaantuu yhä enemmän pääkaupunkiseudulle.

Kehitysyhteistyöministeri: Heidi Hautala

Vihreät kaivoivat EU-parlamentista esiin Heidi Hautalan, joka on varmasti täysin omalla alueellaan kehitysyhteistyöministerinä.

Elinkeinoministeri: Jyri Häkämies

Pitkän linjan kokenut poliitikko istuu nyt jo kolmatta kertaa ministerin pallille. Aiheuttanut muutaman kohun, mutta muuten ollut mielestäni kohtuullisen hyvin poissa keltaisen lehdistön otsikoista.

Työministeri: Lauri Ihalainen

Kirvesmies ja entinen SAK:n puheenjohtaja sai vaikean pestin, jossa miehen pitäisi saada suomalaiset työllistymään. Tosin suurten ikäluokkien eläköityminen saattaa parantaa työllisyyslukuja huomattavasti, mutta joka tapauksessa pesti tulee olemaan vaikea.

Sosiaali- ja terveysministeri: Paula Risikko

Terveystieteiden tohtori on varmasti oikeassa paikassa sosiaali- ja terveysministerinä. Oletettavasti yksi pätevimpiä valintoja ministeriksi.

Peruspalveluministeri: Maria Guzenina-Richardson

Ensimmäinen suomalainen MusicTV-kanavan juontajana. Toiminut myös toimittajana eri radioissa ja ollut mukana politiikassa kauan. Innostusta Guzenina-Richardsonilla varmasti löytyy tähän pestiin, mutta löytyykö kykyä? Aika näyttää.

Ympäristöministeri: Ville Niinistö

Vihreiden itseoikeutettu paikka ympäristöministerinä päätyi puolueen puheenjohtajalle Ville Niinistölle.

Tälläinen on siis hallitus, joka on jo heti alkuun osoittanut olevansa poikkeuksellisen erimielinen erilaisista asioista, kuten sukupuolineutraalista avioliittolaista. Kun Vasemmistoliitto näyttää miltei jakautuvan kahtia hallituksessa olosta, niin tästä seuraavasta neljästä vuodesta voidaan odottaa ihan mitä vaan. Varsinkin kun pääministeri Katainen puhuu jo vaikeista ajoista edessäpäin viitaten varmastikin Kreikan valtavaan kriisiin, josta on varoiteltu jo pitkään.